Ydinminä ja ajamme haasteista

Kaikki tuntemamme ihmiset ovat luoneet mielessään jonkun version meistä, niinkuin myös me heistä. Olemme eri henkilö äidille, isälle, siskoille, veljille, työkavereille, naapureille ja ystäville. On siis olemassa tuhansia versioita meistä erilaisten ihmisten mielissä. Olet läsnä, olemassa jokaisessa versiossa, ja kuitenkin sinä, ydin-minäsi ei ole kukaan tai mikään näistä.

   Muut ovat kuin peilejä, joista näemme vain jonkun välähdyksen itsestämme. Miten tällaisesta heijasteiden sekamelskasta voisi vetää minkäänlaisia luotettavia johtopäätöksiä minuudesta?  Ainutlaatuinen ydinminäsi on todellinen vain sinulle ja se voi olla joskus hyvinkin häilyvä, etenkin jos olet kovasti määrittänyt itseäsi heijastepankin saldolla.

   Tällainen ajatuksenjuoksu voi johtaa pahasti harhaan jos kuvittelemme, että joku toinen todella voisi tuntea meidät. Emmehän itsekään usein tunne itseämme. Ytimen yksinäisyys on tässä systeemissä sisäänrakennettu.

  Tutkimusmatka ydinolemukseen käynnistyy elämän kriisien myötä, eikä kukaan oikein näiltä välty. Tämä on parhaimmillaan osa nuoruuden pohdintaa, jolloin omaksi itseksi kasvaminen käynnistyy, mutta sisäinen tiedustelu jatkuu läpi elämän, käännekohtien ja muutosten edessä pysähdymme kysymään keitä olemme.

   Emme me näe, emmekä koe asioita tai ihmisiä niin kuin ovat, vaan näemme ja koemme kaiken niin kuin me olemme. Tietoisuutemme on kuin valkokangas tai näyttöpääte, johon heijastamme mielemme ja alitajuntamme epäluotettavia tarinoita. Ne ovat usein virheellisiä, koska perustuvat juuri tähän sekamelskaan. Etenkin elämämme alkutaipaleella päädymme helposti vääriin johtopäätöksiin, olemme silloin erityisen alttiina ympäristömme vaikutuksille. Kuin avuttomat, rakkautta ja huolenpitoa janoavat pesusienet imemme kehomieleemme epäluotettavia tarinoita itsestämme. Näyttöpäätteemme pikseleihin muodostuu vääristymiä, joita sitten yritämme elämämme aikana korjata. Alkaa sisäisten jyvien ja akanoiden erotteluprosessi, tuleehan sieltä lapsuudestamme myös paljon hyvää. Ohjelmoinnissamme on kuitenkin mekanismi joka varmistaa, että elämänkokemuksiemme myötä alitajuntamme aina näyttää meille, mitä sen kammareissa vielä lymyää.

   Meissä oleva muuttumaton ydinminä on sama läpi elämän. Se ei muutu, mutta sen esiinkaivaminen kerrostumien alta on sielun tehtävä. Harva tähän rohkeaan tehtävään pystyy. Senverran vaativaa se on. Ihmisen tietoisuudella kun on taipumus välttää kaikkea sellaista, joka jollakin tapaa uhkaa omia mukavuusalueita.

   Ydinminän äärelle saapuminen vaatii kyyneliä tuottavaa sipulin kuorintaa, kerros kerrokselta. Oman haavoittuvuutensa äärelle astumista. Kaikki tietoisuutemme pikselivääristymät, ahtaumat, traumat ja väärinymmärrykset on oikaistava, jotta elämän energia jälleen virtaisi esteettömämmin. Itsensä ulkopuolelle niitä on turha projisoida, sieltä ne vain ponnahtavat takaisin. Monet haasteemme juontavat lapsuuteemme, jotkut sukujanojemme käsittelemättä jääneisiin suruihin. “Se mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi”, totesi psykiatri Matti Siirala puhuessaan taakkasiirtymistä. Sieltä kompostin pohjalta se helmi kuitenkin löytyy, elämän kitkan hiomana.

   Jossain vaiheessa onneksi helpottaa, kun oivallamme, että meissä asuva pyhyys on auttamattomasti rakastunut meihin ja kutsuu meitä alituisesti tähän ytimeen. Silloin ytimen yksinäisyys ei enää paina, koska äärettömyyden anteliaisuus on ääretöntä.

 

Ei ole sattumaa, että ydin-minän ja sielun olemuksen etsijöitä on tällä hetkellä runsaasti. Olemme ihmiskunnan evoluutiossa saapuneet kohtaan, jolloin kollektiivinen sydänkeskuksemme pyrkii avautumaan ja se tapahtuu sydän kerrallaan. Yhteisöllisyyden ja empatian tarve on valtavan suurta.  

   Kuusikymmentäluvun hippiliikkeestä lähtenyt uusi, yksilön vapautta painottanut tietoisuuden aalto on saavuttanut seuraavan vaiheensa. Silloin istutettu siemen on nyt valmis puhkeamaan kukkaan. Mutta kukan loistoa ei voida saavuttaa ilman oman kompostin möyhintää. Sydän on erittäin herkkä keskus, jota ei voi repiä auki. Se on suojautumisen ja väistöliikkeiden mestari, jonka kipupisteitä tulee kunnioittaa, se ei salli enneaikaista aukeamista. Niinpä sisäisen eheyden etsijöitä riittää. Homma kestää niin kauan kun se kestää, joskus koko elämän. 

   Woodstockin aikainen sukupolvi kapinoi määräävää yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Olimme pilvessä, poltimme rintaliivimme, julistimme vapaan rakkauden ja uuden Vesimiehen aikakauden alkaneeksi. Euforia oli suuri, kun kuvittelimme päässeemme kahleista. Mutta juhlien jälkeen alkoi krapula ja vasta siitä selvittyämme itse työ alkoi. Viimeisten vuosikymmenten aikana, suorastaan rehottamaan päässeet self-help markkinat sekä ruohonjuuritasolla tapahtuva henkinen herääminen ovat vastanneet aitoon tarpeeseen. Hitaasti avaamme sydäntemme lootuskukkien terälehtiä ja parantavia energiavirtauksia.

   Tunneäly mainittiin ensimmäisen kerran 1964, mutta se sai läpimurtonsa vasta 1995 Daniel Golemanin kirjan myötä. Tämä tunne-älykkyys ei ollut sotien kokeneen sukupolven vahvuusaluetta, heillä riitti haastetta fyysisen tason elämänhallinnassa ja kipeät muistot haudattiin usein peräkammariin. Vasta seuraava sukupolvi on tarttunut omien, perheittensä ja sukujensa tunnetaakkojen tarkasteluun, eheämmän elämän toivossa.

Tätä aikakautta on kutsuttu “suureksi kääntöpisteeksi” (eng. “the great turning”) ja se kestänee ainakin muutaman sukupolven. Aurinkokuntamme on kahden suuren syklin kääntöpisteessä. Maapallomme ja muut planeetat aurinkokunnassamme virittäytyvät uuteen värähtelytaajuuteen. Kaikki planeetat käyvät nyt kuumana, kun koko planetaarinen perheemme siirtyy uusiin asemiin galaksissamme. Nasan tutkimusten mukaan, Auringon aktiviteetti on kasvanut räjähdysmäisesti sitten 1940-luvun, se on nyt energisin 8000 vuoteen. Merkuriuksen magneettiset pyörremyrskyt ovat lisääntyneet. Venuksen kirkkaus häikäsee ja hirmumyrskyjen riepotteleman Marsin kaasukehän tiheys on kasvanut. Jupiter syöksee vesihöyryjä ja Saturnuksen plasmapilvi tiivistyy. Hiljainen, kaukainen Uranus on valtavien myrskyjen kourissa ja Pluton kaasukehän paine lisääntyy. Ei siis ihme, että oma Äiti Maammekin kokee suuria luonnonmullistuksia.

   Astrologiassa, Kristuksen syntymästä alkaneen Kalojen aikakauden kahdentuhannen vuoden sykli on päätöksessään ja myös suuri, noin 25.000 vuoden sykli kääntyy. Tällaista emme ole ennen kokeneet. Aloitamme sekä lyhyemmän että pidemmän Vesimiehen aikakauden. Olosuhteemme muuttuvat ja esim. maapallon elektromagneettista kenttää mittaava Schumann-resonanssi, on ponnahtanut tiuhaan normaalista, noin seitsemästä megahertzistä jopa kuudenkymmenen megahertzin lukemiin. Tällä mittarilla ennustetaan mm. ilmaston lämpenemistä ja maanjäristysten todennäköisyyttä. Ilmastonmuutos ei siis ole pelkästään ihmisen aiheuttama, vaan myös osa tätä suurempaa kosmista uudelleenjärjestäytymistä. Tämä tieto ei kuitenkaan millään tavalla päästä meitä vastuustamme. Meidän on korjattava aiheuttamamme epätasapainot, siivottava saasteemme ja muutettava elämäntapojamme. Tehtävä kaikkemme, jotta eläinten kuudes sukupuuttoon kuolemisprosessi saadaan pysähdettyä, koska sen mukana tuhoutuu kyllä mitä todennäköisimmin myös osa ihmiskuntaa. Korkeintaan tämä laajempi kosminen prosessi myötävaikuttaa epäkohtien esiin tulemiseen. Emme ole erillisiä luonnosta. Emme tästä, jonka helmassa asumme, emmekä siitä, joka asumustamme ympäröi. Heräämisprosessin myötä ihmiset ympäri maailman aistivat tämän.

Niin ylhäällä kuin alhaalla ja niin alhaalla kuin ylhäällä, todetaan Hermes Trismegistuksen kuuluisassa aksioomassa. Nämä valtavat evolutionääriset muutokset herättelevät ihmiskuntaa uudenlaiseen tietoisuuteen. Yksilön kohdalla, sielun inspiroimassa prosessissa on kyse myös eräänlaisesta kuumenemisprosessista. Hengen tuli polttaa vähitellen pois sielun asumuksen epäpuhtaudet ja sydämemme energia uskaltaa avautua, löytäen myötätunnon ja rakkauden aaltopituudet. Sisäänpäin on mentävä, omiin ilmanaloihin, tyynnyttämään henkilökohtaisia myrskyjä.

  

Evoluutiomme on nyt eksponentiaalisesti nopeutettua. Kollektiivisen tunnekehon tasapainoon saattamisen ollessa vielä käynnissä, näemme jo seuraavan vaiheen ensiaskeleet. Greta Thunbergin innoittamana nuoriso on, hyvin lyhyessä ajassa, noussut ponnekkaasti barrikaadeille. Oikeutetusti he kyseenalaistavat ajatusmallejamme, arvojamme ja materialistista, ainaiseen kasvuun rakentuvia talousmallejamme. Tässä onkin osittain kyse jo seuraavasta tasosta, kollektiivisesta mentaalikehostamme. Ovatko yhteiskuntajärjestelmämme ja arvopohjamme enää elämän puolella. Ehkä paras minkä voimme tehdä tulevien sukupolvien hyväksi, kannustamisen lisäksi, on siirtyä pois heidän tieltään. Heillä monilla on jo sydän auki ja he ovat usein tietoisuudeltaan kehittyneempiä.

Eteeriset eläkeläiset

Vaivihkaa huomasin liittyneeni näkymättömien senioreitten joukkoon. Elämä pyytää minulta eräänlaista uudestisyntymistä. Olen jälleen kuin uusi taivaantaimi, jolla ei vielä ole käsitystä siitä, mikä tätä kasvuvaihetta kastelisi? Vai onko edessä pitkä kuihtuminen? Herää kysymys: miten elää mahdollista pitkääkin ehtoota vielä 25, ehkä 30 vuotta?

Kreikan mytologian Aitherista, ylimmän taivaan ja avaruuden henkilöitymä, on eetteri ja eteerinen sanojen alkujuuressa. Eetteri on näkymätöntä, kuten radioaallot tai sähkömagneettiset kentät. Eetteri on olemassa vaikkemme kapean näkökenttämme vuoksi sitä näe. Se toimii fyysisen kehon rakennustelineenä, sen kautta magneettikenttämme ohjaa ja vaikuttaa ihan kaikkeen elämässämme. Hermojärjestelmämme vastaanottaa eetterin impulssit, ohjaa endokriinijärjestelmää, ruokkii verenkiertoa ja elimiä, huolehtii energiatasapainostamme ja hyvinvoinnistamme. Ylimmän taivaan ja avaruuden henkilöitymän vaikutus menee siis solujemme ja atomiemme tasolle.                                                                               

Kuuntelin tällä viikolla kvanttifyysikko Matti Pitkäsen haastattelun. Siinä hän totesi, että kaiken elävän kohdalla magneettikenttä on pomo ja ihmisellä sielu on pomon pomo. Sieltä, sielun tasolta ne eetterikehon rakennuspalikat kootaan pyhän geometrian mukaan jokaista elämää varten. Hymähdin tyytyväisenä, kun tiede vihdoin lähestyy henkisyyden lainalaisuuksia. Kuka tai mikä se meidät loikaan kaltaisekseen? Elämän mysteeri on vielä auki, tästä tiede ja uskonto vääntävät vielä pitkään. 

Paradoksaalisesti, samalla kun yhteiskunta on työntänyt eläkeläisensä, minut siinä joukossa marginaaliin, olen myös itse myötävaikuttanut näkymättömyyteeni. Eteeriseksi eläkeläiseksi tullaan kulkemalla henkistä polkua, sitä maailman mystikoiden viitoittamaa. Pinnallinen, kaupallisuuden kaappaama uushenkisyys ei riitä. Tämän mietteliään, introverttikansan joukossa meitä eteerisiä eläkeläisiä on onneksi aika monta. Se on hyvä asia, koska vaikutamme huomaamattomasti, kollektiivisen magneettikentän tasoilla.

Lupasin taannoin kuunnella sieluani. Kuuntelin, seurasin ohjausta ja sovelsin joskus kivuliastakin prosessia. Haastavinta vaihetta, jota aikain viisaudet kutsuvat palavaksi maaperäksi kesti  lähes 15 vuotta. Siinä tulielementti vähitellen poltti pois magneettikentän kantaman karman ja sielu pääsi laskeutumaan. Mitään muuta hän ei tahdokaan, kuin laskeutua tänne materian maailmaan.  Siinä minuus sitten vähitellen häipyy taka-alalle, egon leikit lakkaavat ja tämä avaruuspuku, jota kutsun minuudeksi muuttuu huokoisemmaksi, eteerisemmäksi ja transparentiksi. Tietoisuuden ja magneettikentän laajentumisen myötä sielu ottaa yhä enemmän haltuun.

No, ei minulla oikeasti mitään hätää ole, sisäinen elämäni on rikas, kunhan pohdiskelen. Sen olen hyväksynyt, ettei pomon pomolla, siis sielulla ole paljoakaan tilausta tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa. Suurin osa ihmisistä taitavat edelleen olla materialismin lumoissa. Ihmiskunnan kehitys on hidasta, joudumme aina korjaamaan aikaisempia erheitämme. Vääristimme aikanaan pyhän hengen. Kadotimme yhteyden luontoon ja naiseen jo ennen nykyisen ajanlaskumme alkua. Ei siis ihme että olemme ilmastokriisin ja tuhon partaalla.

Toivosta en silti luovu, lastenlastenkin tähden sitä on ylläpidettävä. Hienosti, ainakin täällä Pohjolassa tasa-arvo on edennyt. Vähitellen patrialkaalinen järjestelmä muuttuu. Minäkin olin jonkin aikaa järjestelmän tytär, isäni hyväksyntää etsimässä. En sitä saanut, enkä myöskään löytänyt eheyttäni sieltä.  Sielujen ja magneettikenttien näkökulmasta on olennaista, että jatkamme tätä tasa-arvotyötä. Ehkä vähitellen muistamme jälleen mikä elämässä on arvokasta. Tajuamme, että feminiinisen magneettikentän tehtävänä on toimia tämän planeetan maan ja veden elementtien edunvalvojina, synnyttäväthän naiset uudet sielut tänne maailmaan. Tasa-arvo ei tarkoita samanlaisuutta. Maskuliinin ja feminiinin Aitheristan luomukset, geometriset eetterikehot, eroavat joiltakin osin merkittävästi. Se, miten feminiini valaistuu poikkeaa maskuliinin valaistumisprosessista. Feminiinin, kehollistuneen valaistumisen aikakausi on vasta alullaan. Dalai Lama on todennut, että maailman pelastaa länsimainen nainen, mutta kuinka suurten katastrofien kautta meidän on taas mentävä?

Ei tämä nykyinen yhteiskuntajärjestelmä oikein palvele enää miehiäkään. Luojan kiitos, yhä useampi mies onkin alkanut etsiä elämänsä arvopohjaksi vaihtoehtoja. Heidän toivoisin puolestaan laajentavan ilma- ja tulielementtien edunvalvontatehtäväänsä niin, että arvostaisivat, suojelisivat ja palvelisivat kaikkea elämää tällä pallolla, eivät vain omia kapeita reviireitään. Uneksinko utopioita?

Olemme näissä edunvalvontatehtävissämme, polariteettien tasapainoittamisessa epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen. Ei ihme, että pyhä henki on katsonut aiheelliseksi sekoittaa pakkaa. Sukupuolisuus ylipäätänsä on hämärtymässä. Ehkä se on askel oikeaan suuntaan, painopisteen siirtymisestä vähitellen sielutietoisuuteen.

Pohdiskelen, mitä tässä uudessa elämänvaiheessa tekisin. Voin vapaasti valita tuleeko minusta kiltti mummo vai kärttyisä ämmä. Liitynkö nuorten ilmastotekovimmaan ja rupean manaamaan esiin maailmankuvamuutosta?