Pages

Thursday, 7 November 2019

Valokaavun alla


Oli kesäkuun loppu vuonna 2014. Aikomukseni on viettää kotimaassa pidempi kahden kuukauden loma. Halusin virittäytyä kotokamaraan, arvioida elämääni ja tavoitella oman sukuni ammoisia kaikupohjia. Kevät oli ollut rankka ja olin kunnon tauon tarpeessa. Olin itkenyt yhtäjaksoisesti lähes neljä kuukautta, sallinut vihdoin neljäkymmentä vuotta kantamani surun nousta pintaan. Sellaista tyhjennysitkua joka kumpusi ei mistään. Kyyneleet silmissäni jo heti aamulla ennenkuin yksikään ajatus liikkui aivokopassa. Padon auettua vuolasta virtaa ei pysäyttänyt mikään. Aivan uudella tavalla oli nyt kevyempi olo, vaikka keho oli väsynyt.

    Kävelin pitkin Helsingin rantoja, oli kaunis kesäpäivä ja muistelin vuosikymmeniä joilloin olin asunut täällä.  Tuona päivänä olin Lauttasaaressa ja ohitin kirkon, jonka suuri metallinen risti hallitsi maisemaa.  Istadin puistonpenkille ja jäin hetkeksi tuojottamaan ristiä, mietin omaa ristiriitaista suhdettani ja nykyistä etäisyyttäni luterilaiseen kirkkoon. Elämäni monenlaisia pohdintoja uskontojen, henkisyyden ja esoteerisen filosofian alueilla.

   Mieleni virtaus matkasi lapsuuteeni, jolloin olin kokenut uskomattomia autuuden tunteita Albert Edelfeltin “Kristus ja Mataleena” taulun edessä. Sen kauneus pysähdytti minut ja ajantajuni katosi. Liimauduin lattiaan. Taulun suurikokoinen kopio roikkui Kotkassa päiväkoti Toukolan juhlasalissa. Minulla oli tapana livahtaa saliin ihailemaan rakastamaani talua. Sen loisto ja ylivoima muutti minut hetkessä pieneksi muurahaiseksi. En halunut muuta kuin astua taulun sisään ja kömpiä Kristuksen valokaavun alle piiloon. Sama ihmeellinen valo suojeli minua päivittäin kulkiessani pimeän metsän halki päiväkotiin.

    Juuri tässä Lauttasaaren kirkossa toimitettiin konfirmaationi. Se oli yksityistilaisuus, koska tuleva aviomieheni toivoi kirkkohäitä. Hänen sukunimensä sisälsi kirkko-sanan joten ehkä nimi velvoitti. Kovin uskonnollinen hän ei ollut. Olin aikanaan kirjoittautunut ulos kirkosta heti 18 vuotis-syntymäpäiväni jälkeen, seuraten älykkö ydinperheeni ateistista maailmankatsomusta. Tyttäristä jo kolmas joka näin teki. Äitini oli kirkon kirjoilla vain niin kauan, kunnes kaikki tyttäret olivat päättäneet itse, sitten hänkin lähti. Yleensä nuoret suorittivat rippikoulun viisitoistavuotiaina. Myös minä olin, ystävieni kanssa, mennyt pappilaan kuuntelemaan tiedotustilaisuutta kesän rippikoululeiristä. Kuuntelin papin puhetta ehkä noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen nousin ylös ja ilmoitin: “tämä ei ole minulle” ja marssin ulos. Muistan tunteneeni mahtipontisuutta ilmoittaessani asiasta vanhemmilleni. Sellaista, jota vain nuori, omaksi itseksi rimpuileva voi tuntea. Minut ripitettiin siis vasta paljon myöhemmin. Konfirmaation aikana pappi kuitenkin siunaushetkellä yllättäin käytti vahingossa väärää etunimeä. Hätkähdin kaapuni alla polvistuneena ja mietin, mikäs vitsi tämä nyt on? Olivatko motiivini kyseenalaiset? Liitynkö kirkkoon vain jonkun muun toiveesta, eihän se voikaan silloin mennä oikein? Kiltin tytön sivupersoonani kuitenkin esti sillä hetkellä korjaamasta erhettä, eikä tuleva aviomiehenikään sanonut mitään.  Myöhemmin sain papilta kirjeen. Hän oli huomannut virheensä ja pyyteli kovasti anteeksi vakuuttaen, että väärästä nimestä huolimatta minut oli hyväksytty Jumalan kotiin.

    Mutta oliko tämä Jumalan koti se autenttinen hengen kanava, jota myöhemmin elämässäni tulisin niin janoamaan? Joitakin vuosia konfirmaatiotilaisuuden jälkeen, eroprosessini yhteydessä, jätin jälleen kirkon. Molemmat liittoni jäivät lyhyeen, enkä ole kumpaankaan satamaan sen koomin palanut. Luojan tiet ovat monet ja arvaamattomat, eikä kirkolla onneksi ole yksinoikeutta pyhän sielun ja hengen mysteereihin.

    Vanhojen kirkkojen ilmapiiristä pidän. Lauttasaaren kirkko kolkkoudessaan ei kuitenkaan tähän joukkoon kuulunut. Pidän kirkkojen taiteesta ja musiikista. Laulaessani pääsin aina syviin fiiliksiin. Opiskeluaikana tienasinkin taskurahoja laulamalla jumalanpalveluksissa. Meitä oli Konservatoriosta sellainen vakiporukka, joka matkasi kirkosta kirkkoon sunnuntaisin. Ei siinä kysytty kirkon jäsenyyttä, ääneni riitti.

    Nyt vuosikymmeniä myöhemmin sieluni siunauksille avautuneena voin vakuuttaa, että kirkon omima mysteeri kuuluu meille kaikille. Jokaisella on sisäänrakennettu kyky luoda suora yhteys ykseyteen, jos vain niin haluaa. Minusta tuli merkityksiä luotaava ihminen, alisen ja ylisen matkaaja. Vuosikymmeniä olen kylpenyt sieluni siunauksellisissa energioissa, ihan omalla ristilläni. Välikäsiä, pappeja tai guruja en ole tarvinnut.  Omien kiirastulien läpi, valon ja rakkauden täyteyteen. Se minussa, joka kaiken tämän omistaa ei ole mikään pikku muurahainen, eikä Kristuksen eteen anovasti polvistuva Mataleena vaan kaikkeuteen sulautunut tietoisuus. Elämää oman valokaavun alla. Tajunnantila, jossa koen ja ymmärrän olevani sekä pisara että koko valtameri, subjekti ihmiskehossa ja maailmankaikkeus yhtäaikaisesti. Sanat ovat riittämättömät.





Wednesday, 23 October 2019

Pyhän Feminiiniprinsiipin paluu

Luento, Forum Humanum 16.10.2019 yhteenveto

Lupasin luentoyleisölle, että laitan esitykseni tänne blogiini, mutta tekninen tietotaitoni, tai blogin rakenne ei sallinut PDF-tiedoston siirtoa, joten tässä yhteenveto artikkelimuodossa.



 Tietoinen mielemme, vaikka emme sitä useinkaan tiedosta, on osa valtavaa psyykkistä, energeettistä matriisia. Tässä matriisissa on säilöttynä lajimme koko historia. Carl Jung kutsui tätä kollektiiviseksi tiedostamattomaksi. 

Nykyajan rationaalisen mielen hybris on irti juuristaan. Usein täysin irrottautuneena tästä matriisista ja sen syvyydestä - feminiiniprinsiipistä, joka mielen alunalkaen synnytti.

Tämä separaatio on vaikuttanut arvoihimme, siihen miten näemme maailman, miten kasvatamme lapsemme, miten harjoitamme tiedettä, lääketiedettä ja psykologiaa. Miten hallinnoimme, luomme lyhytnäköisiä tavoitteita ja miten koemme suhteemme ympäröivään maailmaan. Olemme kadottaneet viisauden, vaiston voiman, yhteyden luontoon, elämän syvät juuret ja elämän matriisin punojan taidot.

Elämän matriisin punojan taidot ovat yhtä kuin kanssaluomisen kykymme. Kehomme, tunteemme ja ajatuksemme luovat alituisesti energeettisiä todellisuuksia, jotka eivät vain vaikuta oman matriisimme hyvinvointiin, vaan yhtälailla vaikuttavat muihin ihmisiin, kollektiiviin ja ympäristöömme laajemmin. Kehitä tietoisuutesi tarkkailijataitoja, jotta tiedostaisit paremmin mitä luot.

Mistä separaatio alkoi?
Jo noin 2000 vuotta e.a.a. ihmiskunta siirtyi Lunaarisista mytologioista, Aurinko mytologiaan. Aikaisemmat feminiiniset jumaluudet vaihtuivat maskuliinisiin jumaluuksiin. Painopiste siirtyi Pyhästä Äidistä, Pyhään Isään. Vähitellen tämä johti yhteen monoistiseen maskuliiniseen Jumalaan: Juutalaisten, Kristinuskon ja Islamin - Isä Jumala. Feminiini tukahdutettiin ja kaiken elävän ykseys kaikkosi. Unohdimme vähitellen, että Universumi on orgaaninen, pyhä, jakamaton kokonaisuus, johon ihmiskunta ja maapallomme kaikki luomakunnat osallistuvat. Kollektiivin painopiste siirtyi tällöin sakraalikeskuksesta, solar plexsukseen. Välttämätön separaation ja individuaation aikakausi alkoi. Matriarkaatin aikakaudella olimme olleet vielä eriytymättömiä, heimokansoja, jotka olivat täysin yhteydessä luontoon ja luomakuntien elämään. Individuaatio oli kuitenkin välttämätöntä, jotta ymmärtäisimme, että jumaluus on sisäsyntyisenä meissä jokaisessa, ei vain harvojen valittujen: kuninkaiden, kuningattarien, pappien ja papittarien, harvojen vihittyjen lahja, vaan meidän kaikkien lahja.

Alku-kristillisellä kaudella viisaus, Sofia, oli arkkityyppinä assosioitu Jumalattareen. Oli mm. Innana Sumerissa, Maat ja Isis Egyptissä sekä Athena Kreikassa. 

Epätasapaino kuitenkin syveni, kun Kristinuskon kukoistuskaudella arkkityyppien kohdalla tapahtui merkittävä muutos. Viisaus assosioitiin Kristukseen/Logokseen, pyhään sanaan. Jumaluuden kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhä Henki muuttuivat näin täysin maskuliinisiksi arkkityypeiksi ja feminiini hävisi peruuttamattomasti. Mihin jäivät Äiti, Tytär ja Pyhä Sielu?

Vuoteen 200 a.d. mennessä ortodoksisen Kristinuskon feminiiniset jumaluuden kuvat ja arkkityypit olivat kutakuinkin kadonneet.

Vasta 1945 löydettyjen Nag Hammadi tekstien myötä saatettiin nähdä, että jotkut alku-Kristilliset ryhmät ylläpitivät Pyhän Äidin kuvaa. He kutsuivat häntä: "näkymätön meissä kaikissa". Näille alku-Kristityille Pyhä Henki oli Sielu ja Pyhä Äiti ja he näkivät kyyhkysen hänen symboolinaan.


Ei siis ihme, että sekulaarinen moderni kulttuurimme on nähnyt luonnon epä-pyhänä. Sitä olemme voineet surutta riistää ja käyttää hyväksi. Äiti Maata ei enää pidetty pyhänä. Saatoimme loukata, pahoinpidellä, häpäistä ja saastuttaa, ilman että se herätti meissä minkäänlaista vastuuntuntoa, häpeää tai katumusta.

Vaikka jumaluutta kyllä kuvattiin kaikialla läsnäolevaksi, se siirrettiin kauemmas pois arkitodellisuudestamme, transkendenttiin. Se oli luonnon tuolla puolen ja meidän tuolla puolen. Se oli aina maskuliini ja isällinen.

Feminiiniprinsiipin menettämisen myötä kadotimme tärkeän osallisuutemme, kanssaluomisen kykymme. Emme enää olleet yhteydessä tähän näkymättömään matriisiin ja sen elämän voimaan.
Henki ja mieli (rationaalinen ajattelu) olivat Jumalasta, maskuliinisia, kun taas luonto, aine/materia, nainen ja keho olivat Jumalattaresta. Jumalattaren kuvaa, joka liitettiin kaaokseen, sitä pelättiin. Tämä johti siihen, että elämän feminiiniset aspektit kiellettiin. Henki ja materia eriytettiin. Tästä separaatiosta kärsimme edelleen tiedostettua ja tiedostamatonta kollektiivista traumaa. Tämä näkyy jaetuissa yhteisissä immuunijärjestelmissämme ja hermostoissamme, emme ole läsnä kehoissamme. Oma matriisimme kun on vain fraktaali sukulinjojemme ja  kollektiivisen tason matriiseista. Olemme niihin auttamattomasti kytkeytyneinä.

Kehityksen etenemisen myötä, tietoinen mieli ja vaistonvarainen sielu - aivot ja sydän, erkanivat toisistaan ja polarisoituivat yhä enemmän ihmisen tietoisuudessa.

Tämä kehitys, joka on mielestäni nyt tullut tiensä päähän, on suoraan johtanut tämän päivän henkiseen, poliittiseen ja ekologiseen kriisiin. Olemme kerta kaikkiaan kokeneet valtavan tripla menetyksen: luonto, aine/materia ja nainen.

Ajankohtainen ilmastokriisimme juontaa näinolleen lähes 4000 vuotta sitten alkaneeseen feminiiniprinsiipin mustamaalaamiseen, niin filosofiassa, tieteessä, teologiassa ja mytologiassa.

Tämä oli myös patriarkaattisen yhteiskuntajärjestelmän alku. On kuitenkin muistettava, että patriarkaatti on JÄRJESTELMÄ, eikä ole sama kuin kaikki miehet. Naiset yhtälailla tukevat järjestelmää, niinkuin miehet voivat olla feministejä. 

On kuitenkin herättävä ymmärtämään, että pitkään hallinnut järjestelmä on johtanut siihen, että kollektiivisella tasolla tunne- ja fyysisten kehojemme immuunijärjestelmät ja hermostomme ovat rikki, haavoittuneet, irti juuristaan, traumatisoituneet ja kipuilevat monella tapaa. 

Jotta nyt voisimme siirtyä Jaakopin portailla seuraavalle tasolle, sydäntietoisuuden alueelle tarvitsemme kipeästi:
- Traumojen restauraatiokäytäntöjä (yksilöt ja sukujanat)
- Uusimman neurotieteen, epigenetiikan ymmärrystä ja sen kansantajuistamista
- Kulttuurisen, kollektiivisen traumatason tunnistamista ja eheyttämistä.

Meidän on kurottava umpeen hengen ja materian, aivojemme ja sydäntemme välinen kuilu. Laskeuduttava kehoihimme ja palattava luonnon parantavaan kehtoon. Paljon on maailmassa trauman jäädyttämiä sydämiä. Sydänkeskuksemme pysyy visusti suljettuna, suojautuneena ilman feminiiniprinsiipin, kehon eheytymistä. Se ei siis aukea ilman mineraalikuntaa, kasvikuntaa ja eläinkuntaa meissä. 

Tähän pyrimme, Yin/Yang tasapainoon. Maskuliiniprinsiipin (sininen, tulen- ja ilmaelementin edunvalvoja) tulee laskeutua ja feminiinprinsiipin (oranssi, maa- ja vesielementtien edunvalvoja) tulee nousta. Ne kohtaavat sydämessämme.
Ei tarvitse olla kovinkaan tiedostava ihminen, ymmärtääkseen, että maa- ja vesielementit kotiplaneetallamme ovat tällä hetkellä hälytystilassa ja hätää kärsimässä. 

Erityisesti sielut, jotka ovat inkarnoituneena naiskehoihin, meidän tulee laskeutua sielujemme aliseen, kokeaksemme ja parantaaksemme siellä olevat voimakkaat vaistonvaraiset tunteemme. Näiden ilmaisu on ollut kielletty tuhansia vuosia kestäneen patriarkaattisen yhteiskuntajärjestelmän kaudella.
Sielut, jotka ovat täällä nyt mieskehoissa, teidän kohdalla on erityisen tärkeätä, että menttaalikehonne, sananne virtaavat sydäntietoisuuden kautta ja palvelevat kaikkea elämää. 

Käsittelen seuraavaksi Solar Plexusta, koska se on tällä hetkellä vielä dominanssissa ja edustaa sitä energiataajuutta, jonka läpi meidän on kuljettava sydäntietoisuuteen.Tämä on ollut patriarkaatin, valta ylitse muiden aikakauden taajuus.


Solar Plexus, kolmas värähtelytaajuus alhaalta laskettuna
(maskuliini, strukturoitu, korreloi eläinkuntaan)
Tämän keskuksen teemat ovat mm.: luottamus, pelot, vaietut asiat, itsetunto, itsekunnioitus, itsevarmuus, kunnianhimo, rohkeus, kriisinhallintakyky, itsestä ja muista huolehtiminen, vaikeus sietää kritiikkiä, henkilökohtainen kunnia, hylkäämisen pelko, pelko näyttäytyä hölmönä, typeränä tai tyhmänä, ulkonäköahdistukset, luonteen vahvuus.
(Eläinkunnan kuudes sukupuuttoon kuolemisprosessi on jo käynnissä. Tämä liittyy ihmiskunnan kyvyttömyyteen siirtyä solar plexuksen taajuudesta sydäntietoisuuteen. Alempi taajuus uhrautuu, jotta sydämemme auvautuisivat. Aikanaan feminiiniprinsiippi uhrautui, jotta yksilöityminen voisi tapahtua, ennen sitä Äiti Maa uhrautui jotta saatoimme ylipäätänsä tänne inkarnoitua - omaa Gnosis mietteitä / tietoa. Tietoisuuden kehitys kulkee kriisien kautta, niin yksilön kuin kollektiivin.)


Solar Plexuksen pyhä totuus on: kunnioita itseäsi! Ole kypsä, suhtaudu kunnioittavasti itseäsi ja muita kohtaan ja kanna vastuu itsestäsi, persoonastasi, kuka olet ja millaiseksi olet kehittynyt. Terve ego! Tämä kolmas taajuus kehittää itsetuntoa ja persoonallisuutta. Opit erottautumaan laumasta, yksilöitymään. Jumaluus luo moninaisuuden kautta, joten sinun yksilöitynyt lahjasi on tärkeä. Opit vetämään rajoja ja löydät oman henkilökohtaisen etiikkasi ja moraalisi. 

Tämä keskus sijaitsee 12. selkänikaman ja 1. lannenikaman välisellä alueella. Se vaikuttaa sisäelimiin, haimaan, mahaan, ruansulatus- ja eritysjärjestelmiin, maksaan, sappirakkoon ja pernaan. Mikäli emme pysty tasapainottamaan pelkoon ja ihmissuhteisiin liittyviä epätasapainoja jotka kumpuavat juuri- ja sakraalikeskuksista, ne leviävät solar plexuksen alueelle.
Täällä teemme helposti kaikista asioita hyvin henkilökohtaisia. Tunnemme kouristuksia jos olemme vihaisia tai hermostuneita. Solar plexuksessa voi olla liikatoimintaa, jos reagoimme liian tunteellisesti ja/tai alitoimintaa, jos pelkäämme liikaa omia tai muiden tunteita. Siksi tätä keskusta kutsutaankin tunteiden sulatusuuniksi. Astraalitason (tunnetason), usein ihannoidut ilmiöt liittyvät tämän keskuksen epätasapainoon. 
Täältä löytyy mm. surumielisyyttä, huolta, jännitystä, levotonta jännittyneisyyttä, stressiä, kiivautta, hermostuneisuutta, itsekkyyttä ja pakkomielteisyyttä.

Vaikka tämä keskus on tunteellinen, olemme nousseet rakenteettomasta tajuudesta (sakraali) rakenteellisempaan ja älyllisempään (solar). Keskus vastaa ja reagoi ajatuksin. Niiden kautta pyrimme luomaan järjestystä, tuomaan lohtua ja rakennetta tunteitamme kuohuttaviin tilanteisiin.
Ollessamme tässä keskuksessa uskomme ajatuksiamme ja tunteitamme. Parhaimmillaan osaamme nimetä ne, mutta jos ne ovat epämiellyttäviä tai hämmentäviä on riski, että pyrimme niistä eroon. Aluksi tämä tuottaa meissä huojennusta, mutta saattaa olla että työnnämme perimmäisen ongelman alitajunnan syvyyksiin.
Rationalisoimme, älyllistämme ja heijastamme oman pahoinvointimme ulkopuolellemme, teemme usein mitä tahansa välttääksemme tuntemasta tunteitamme. 
Olemme herkästi sitä mieltä, että joku toinen on vastuussa epämiellyttävistä tunteistamme oli sitten kyseessä henkilö, pomo, yritys, yhteiskunta, järjestelmä tai elämä itse - löydämme loputtomasti syitä.
Turvaudumme pidättyväisyyteen ja tukahduttamiseen, minkä vuoksi solar plexuksesta muodostuu suuri pidäteltyjen energioitten patoallas. Tarvitsemme sydänkeskustamme muuntamaan solar plexuksen energiat tavoitteellisuudeksi, epäitsekkyydeksi, myötätunnoksi ja rakkaudeksi.
Sydänkeskus paljastaa solar plexuksen, ja kun sydän on tarpeeksi auki henkilö ei useinkaan sotkeudu liikaa toisten ihmisten asioihin. 

Koska maailma on yksilöllisen ja kollektiivisen mielemme heijastus, solar plexuksesta ja integroimattomista alemmista värähtelytaajuuksista kumpuavat ajatus- ja tunne energiat (defenssit ja traumat) ovat suurimpia haasteita. Vedämme puoleemme varjomme sovittamattomia energioita, pahimmassa tapauksessa tukahdutamme oman elämänvoimamme.

SINÄ OLET SEKÄ VALO ETTÄ SEN PEILI !!
Jokainen kielteinen ajatus palaa aikanaan takaisin. Tämän ymmärtäen, voimme nähdä, että esim. myös ilmastonmuutos on sisäinen, kollektiivinen tapahtumasarja. Pyhä feminiinprinsiippi on kertakaikkiaan traumatisoitunut ja maa- ja vesielementit eritoten huonossa jamassa. Naisetkin unohtivat omat elementtinsä! Tasa-arvokamppailun nimissä meistä tuli patriarkaatin tyttäriä, koska muuta mahdollisuutta ei ollut tässä järjestelmässä. Kiitos kuitenkin Sufragetit, 60-luvun hippiliike ja feministit, tasa-arvo on edistynyt. Kuitenkin tiedän, ettei nainen oikein eheydy, ilman että hän laskeutuu kehoonsa, omaan prinsiippiinsä.

Yksipuolinen riippuvaisuutemme normitieteeseen ja akateemisuuden autuuteen kuuluvat tälle alueelle, liian sokeasti ja dogmaattisesti seurattuina niistä on tullut uusi kirkkomme.

Uskomme rationaalisen ajattelun yksin olevan olentomme suurin saavutus, emmekä esim. salli tunteiden tuomista työpaikoille. Tämä antaa meille turvaa, kun yritämme kohdata ja hallita joskus kaottisia ja vähemmän rakenteellisia tunteitamme, työntämällä ne sosiaalisesti hyväksytyn käyttäytymisen ulkopuolelle. 
(Greta Thunberg ei tee näin, aspergerin takia, siksi hän toimii nyt suurena totuuden torvena)

Me kertakaikkiaan laitamme KANNEN PÄÄLLE !!
Näin syntyy valtaisa umpikuja. Otamme etäisyyttä omista tunteistamme ja meistä voi helposti tulla ylimielisiä ajatellesamme, että olemme parempia, siistimpiä, hienostuneempia ja älykkäämpiä kuin nuo muut. Vertailemme paljon tällä aaltopituudella kohottaaksemme itsetuntoa ja omanarvontuntoamme. Jos kytkeydymme täysin irti tunnemaailmastamme luomme hyvin steriilin ja turran ympäristön.

Mieli on hyvin kaunis väline, mutta sitä tulee käyttää viisaasti eikä se saa yksin hallita elämäämme. Elämästä voi tulla tosi kuivaa.
Solar plexuksessa on kyse taistelusta paremmuuden ja heikkouden välillä. Patriarkaatin aikana keho on nähty "koneena", jonka tarkoitus on tuottaa terveyttä ja elinvoimaa. Tunteet on, joko tukahdutettu tai sitten niitä hallitaan mielen peleillä ja keinoilla, tai vaihtoehtoisesti annetaan toisen kannettavaksi (mm. ylisukupolviset taakkasiirtymät). 

Pelkäämme omaa vihaamme, raivoamme, omaa heikkouttamme ja haavoittuvaisuuttamme. Kärsimättömyys ja turhautuneisuus vaivaa meitä, kun joudumme kohtaamaan alemmista taajuuksista kumpuavia tunnetiloja.

Täällä ylläpidämme omaa, usein aika pysyvää mielikuvaa itsestämme, egostamme. Puolustamme sitä tarvittaessa kiihkeästi. Meillä on mielipiteitä, olemme kunnianhimoisia, tuomitsemme, arvostelemme ja syytämme. Terve ego ei ole vielä kehittynyt.

Voimme tuntea itsemme hyvin omahyväisiksi, itse asiassa koetamme näyttää paremmilta kuin nuo muut. Älyllistä jäykkyyttä ja ylimielisyyttä muiden uhatessa ego-identtiteettiämme tai haastaessa uskomuksiamme.  Kaipaamme älyllistä hyväksymistä ja haluamme toisten ihmisten olevan kanssamme samaa mieltä. Me tiedämme aina kaiken parhaiten ja meillä on vastaukset kaikkeen.
Voi syntyä erittäin suljettu ja ylimielinen kiertokulku, jos emme kykene päästämään irti. Tämä aaltopituus on kaiken kilpailemisen perusta, sen piirissä taistelemme materiaalisesta menestyksestä toisten kustannuksella. Perustava ajatus on: "Et voi menestyä ilman, että joku toinen häviää". Tavoittelemme itsen tyydyttämistä muiden ihmisten ja elämänmuotojen kustannuksella.

Tunnemme kelpaavamme saavutusten, statuksen ja tunnustuksien kautta. Kaikki "-ismit", optimismia lukuunottamatta, kuuluvat tähän taajuuteen. Solar plexus on äärimmäisen hyvä sanankäyttäjä, koska se kuuluu alemman älyllisyyden piiriin.
(Tällä hetkellä näemme rajuja ylilyöntejä: elämme totuuden jälkeistä aikaa, viha-puhe jyllää, trollit ja deep fake:it, somen kaikki ilmiöt. Kuka tahansa voi periaatteessa sanoa mitä tahansa yksilöllisyyteen ja sanavapauteen vedoten. Moraali ja etiikka ovat kadoksissa. Olemme todella vaikeuksissa, jos annamme tämän taajuuden kehittää AI teknologiaa ilman sydäntietoisuutta)

Henkisen polun kulkijan kohdalla, mikäli hänellä tämä taajuus vielä dominoi, vertailu ilmenee esim. "minä olen henkisempi kuin sinä, minun opettajani / opetukseni / oppi-janani / traditioni on parempi kuin sinun....jne.

Itseänsä ylentävät "pyhät" ihmiset löytyvät täältä. Tämä aaltopituus on kuin "yhden miehen/naisen orkesteri", jossa kaikki on olemassa vain itsen älyllisyyttä ja paremmuutta varten.

Liike- ja yritysmaailman, politiikan- ja talouselämän järjestelmät, tiedemaailmakin toimivat edelleen tällä taajuudella. TIETOISUUS itse on se puuttuva elementti, koska sitä ei tunnisteta, eikä oteta riittävästi huomioon näillä elämänalueilla. Onneksi näemme pilkahduksia positiivisesta muutoksesta.

Seuraukset näkyvät luonnonvarojen äärettömänä hyväksikäyttönä, ympäristön rappeutumisena, eläinlajien ja elämän tuhoutumisena, taloudellisina kriiseinä, eriarvoisuuden lisääntymisenä, yritysten raakana voitontavoitteluna ja lyhytnäköisyytenä sekä hallinnon byrokratisoitumisena. 

Solar plexus taajudella saatamme kantaa piilevää paljastumisen pelkoa, olla ahdistuneita, turtia, jäykkiä, omahyväisiä ja närkästyneitä, sekä pelätä salaisuuksiemme paljastumista. Piiloudumme naamioiden taakse.

Kun emme salli itsellemme tai toisille autenttisuutta, luomme paljon stressiä kehoomme, tuotamme paljon pahaa oloa ja sairautta (mm. syöpäsairauksien ja autoimmuunisairauksien lisääntyminen - molemmat ovat sairauksia missä solumme ja jäjestelmämme hyökkäävät itseämme kohti). 

Stressin taso tämän päivän yhteiskunnassa on äärimmäisen korkea. Monet ajavat itsensä piippuun, ehkä romahtavat ja tajuavat, etteivät voi jatkaa samaan malliin.

Enimmäkseen ruohonjuuritasolla tapahtuva henkinen herääminen haastaa tällä hetkellä tämän taajuuden ylivaltaa. Tämä liike pyrkii avaamaan ihmiskunnan kollektiivisen sydämen, yksi sydän kerrallaan. 

Sydämen aukeaminen on ihme-eliksiiri, jonka avulla voimme päästä läpi tästä värähtelytaajuudesta. Sydäntä lähestyessämme annamme tilaa nöyryydelle, tasavertaisuudelle ja jäykkyytemme sekä kontrollin tarve alkavat rentoutua. 

Kun tämä taajuus on tullut tiensä päähän, se ei enää pysty ylläpitämään itseään, vaan alkaa sulattamaan rakenteita, rooleja ja sisäisiä vankiloita. Se jättää meidät hetkellisesti irrallisuuteen ja me tiedämme, että jotain olennaista puuttuu. Avaamme itsemme ystävällisyydelle ja herkkyydelle, irrottaen ja pehmentäen itse luomiamme rakenteita. 

Toisten huomioonottaminen pääsee esiin, opimme käyttämään voimaamme ja tietojamme vastuullisemmin. Harjoittelemme antautumista ja irtipäästämistä. Sen kautta jotain suurempaa herää meissä. Me kerta kaikkiaan sulamme!

Kun sydän alkaa aueta, tajuamme myös, ettemme voi jättää mitään vaiheita väliin ja siksi päädymme uudestaan alemmille taajuuksille, voidaksemme parantaa pelon ja epäilyn. Hakeudumme terapiaan, niin puhe- kuin kehoterapioihin. Mitään tasoa ei voi ohittaa, kaikki tulee integroida!
Harjoittelemme itsemme hyväksymistä sellaisena kuin olemme, niinpä sydän vähitellen lisää rohkeuttaan ja alkaa avautua.